maanantai 14. maaliskuuta 2016

Sukhimatot esittelyssä!

Taidetta lattialle? Matot tuovat lämpöä ja tunnelmaa kotiin, sehän on selvää. Matto voi kuitenkin olla yksilöllisesti sinulle räätälöity, juuri oikeankokoinen, oikean värinen, sinun näköisesi, ehkäpä jopa itsesi visioima taideteos!


Ilokseni olen löytänyt Sukhimatot. Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Sukhimatoilla työskentelevät huippukäsityöläiset eri puolilta maailmaa. Sukhimattoja työnantajana uskaltaa kutsua reiluksi. Käsityöläiset saavat työstään kunnon korvauksen ammattitaitoaan vastaan sekä työolosuhteet ovat hyvät. Käsin tehdyt matot tulevat suoraan maton tehneeltä työntekijältä ilman välikäsiä. Näin ollen ostamalla Sukhimaton pystyy säästämään jopa 60 %. Kaupan päälle saa siis hyvän tunteen siitä, ettei ole maksanut liikaa.:)


Itselleni löydän tyyliini sopivia mattoja useampiakin jo valmiista malleista. Toisaalta olisipa myös mahtavaa omistaa uniikki, persoonallinen matto. Oman luovuuden päästäminen valloilleen on täysin mahdollista. Voit suunnitella maton itse tai yhdessä tekstiilisuunnittelijoiden kanssa. Valinnan vaikeutta kohdatessa voi lähettää idean tai vaikka suunnitelman, niin he auttavat maton valinnassa eikä tästä koidu lisäkuluja. Sukhimatoilta voi muuten myös tilata pienen näytteen matosta. Tällöin voi kotona turvallisesti testailla, miten väri tai kuosi istuu omaan tilaan.


Kävinpä lueskelemassa Sukhimattojen saamaa asiakaspalautetta. Positiivista sanottavaa tuntuu riittävän. Mattojen värit ja koot saavat kehuja. Räätälöidyt matot on tehty juuri sinun toiveidesi mukaan. Laatu on ykkösluokkaa, käsityöläisten oikeita taidonnäytteitä. Nopeaa toimitusta, persoonallisuutta sekä hintaa kehutaan ja nimenomaan sitä, että ei koidu yllättäviä extra-kuluja. Itse koen tärkeänä myös helpon tilausprosessin ja tietysti maton tuntuman jalan alla. Sukhimatoille satelee plussaa näistäkin. Palvelu koetaan henkilökohtaisena ja rehellisenä. Sanoisin, että erittäin tärkeää!


Oman maton saamiseen menee yleensä 6-8 viikkoa.  Matto on mahdollista palauttaa 14 päivän kuluessa. Ja hei, niin toimitus on ilmainen kuin myös palautus! Eikä tullimaksuja tai veroja tarvitse pelätä joutuvansa pulittamaan. Räätälöityjä mattoja ei tietenkään voi palauttaa ja niiden valmistaminen kestää 4-12 viikkoa. Aika on sinänsä lyhyt, tehdäänhän matot täysin käsityönä.


Mattojen alkuperät tulevat Intiasta, Marokosta, Nepalista ja Turkista. Niitä saa suorakulmaisina, pyöreinä, räätälöityinä. Kaikki matot solmitaan käsin. Valikoimista löytyy muun muassa villa- tai huopamatot, Beni Quorain - matot, huopapallomatot sekä tilkkumatot. Valitsin tähän muutamia suosikkejani kuvina. Aikamoisia katseenvangitsijoita!


Intialainen villamatto tehdään korkealuokkaisista villoista ja langasta. Ihania värejä! Katso lisää TÄSTÄ!


 Nepalilainen huopapallomatto on valmistettu tuhansista käsin pyöritellyistä huopapalloista! Katso lisää TÄSTÄ!

Marokkolaiset Beni Quarain -matot ovat muhkeita, lämpimiä paimentolaismattoja. Omiaan luonnollisuutta rakastavalle! Katso lisää TÄSTÄ!


Turkkilaiset tilkkumatot kootaan erilaisten mattojen paloista. Matto on hauska, värikäs ja ainutlaatuinen! Katso lisää TÄSTÄ!


Lopuksi haluan vielä korostaa Sukhimattojen materiaalien korkealuokkaisuutta. Korkea laatu takaa tyylikkyyden ja hyvän tuntuman sekä kestävyyden. Tasokas matto säilyy perintönä sukupolvelta toiselle. Eikä se ole muuten hullumpi lahjaideakaan. Sukhimatoilta voikin ostaa lahjakortin. Heidän sivustolta löytää myös mattojen puhdistusohjeet.

Kiitos yhteistyöstä Sukhimatot.

KLIK SUKHIMATOT!


12 kommenttia:

  1. Nuo huopapallomatot on varsinkin tosi ihania, ja sellaista olen monesti meillekin haaveillut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin niihin, tuntuvat jalan alla varmasti toosi kivalta.

      Poista
  2. Nämä on kyllä hienoja kerta kaikkiaan. <3

    VastaaPoista
  3. Tuollainen huopapallomatto olisi kyllä kiva ja sopisi meille. Kauniita mattoja muutenkin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivasta jutusta, näitä kuvia ei kyllä kyllästy katselemaan. :)

    VastaaPoista
  5. Ihania mattoja tuolla olikin. Marokkolaiset matot ovat lähellä sydäntäni ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä sanoa, että ne taitaa olla mun ykköset myös näistä kaikista ihanuuksista! Niissä vaan on jotain boheemia fiilistä!

      Poista
  6. Haaveilen tilkkutäkkimallisesta sinisestä Suhkimatosta, tai siniharmaa olisikohan. On ihana! Aurinkoa päivään Kaisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta voisin just kuvitella sen teille, mitä nyt olen asuntoanne kuvissa nähnyt. :) Nää on kaikki kauniita! Aurinkoista loppuviikkoakin!

      Poista