maanantai 12. maaliskuuta 2018

Muotia! Ison blogitauon jälkeen...


Huoh, onpa siitä todellakin tovi vierähtänyt, kun viimeksi olen postaillut. Huomaan, että blogisivut pitäisi päivittää. Sillä olemme blogitauon aikana ehtineet muuttaa! Emme siis asu enää Porvoossa. No, se on toinen juttu. Tänään postaan Ebban keväisistä vaatteista. Taloasiaa sitten toisen kerran :)

Enpä ole ainoa muuttaja. Ebban liike on vaihtanut myös maisemaa. Vaatekauppa löytyy edelleen Porvoon keskustasta, ihan läheltä vanhaa kaupunkia. Oikeastaan tien ylitys vaan on välissä. Uusi osoite on Piispankatu 34. 


Kuvailin liiketilaa sekä valitsemiani vaatteita. Kaikki ylläni olevat vaatteet ovat siis sellaisia, joita voisin itse ostaa. Alla olevassa kuvassa mulla on Macin farkut, ehkä muuten mukavimmat farkut ja samaan aikaan hyvin istuvat!  Keltaiset Panchicin tossut on saatava. Italialaista Panchicin tossua oli useissa eri väreissä. Tramontanan neuleessa oli kiva selkä.  


Tässä mulla on Creamin paita ja Mos Moshin printtihousut. Pirteät ja istuvat pöksyt!


Vierailin ensimmäistä kertaa uudessa Ebbassa. Kaunis ja valoisa liike. Valaisimiin kiinnitin huomiota. Tunnelmaa loivat useammat erilaiset valaisimet. Kolmen kimpassa roikkuvat hehkulamput olivat erityisesti mieleeni. 


Alla Creamin suloiset ruusutossut ja Mac jeansit, joista tuli ne lempparifarkut...


Kukkaprinttihousut Mos Moshilta ja Creamin jakku. Mos Moshin housuja kannattaa kokeilla! Tuntuvat istuvilta aina vaan.


Alla Mos Mosh paituli ja aivan ihanat Tramontanan farkut <3 Näissä farkuissa oli enemmän väljyyttä. Yleensä mulle hyvä koko on 36, mutta näissä vyötärö jäi löysäksi. 


Ihania korviksia... Vastaavanlaisia sormuksia myös myynnissä. 


Viimeisenä vielä kiva teeppari ja PBO:n laadukas jakku. 


Ebbasta löydät ajatonta ja rentoa tyyliä. Toisaalta vaatteita on myös romanttisempaan makuun. Ihanat kengät, korut ja asusteet kuuluvat tarjontaan. Itselleni ylitse muiden olivat tällä kertaa seuraavat merkit:

PBO =  klassista ja laadukasta
Cream = naisellista
Mos Mosh = hyvin istuvia housuja
Panchic= italialaista, huippurentoa
Tramontana = hollantilaisia kivoja neuleita ja hauskat farkut

Käykää tutustumassa liikkeeseen tai seurailkaa Ebbaa! 

6 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita ja tykkäsin kaikista itsekin. Kivaa että olet taas täällä. 💖

    Ihanaa päivää 💖

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania vaatteita. Nuo kengät on niin niin ihqut! Miks minulle nyt iski näistä kuvista kesäkaipuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keltainen vaan on niin piristävä ja tuntuu niin oikealta just nyt!

      Poista