maanantai 9. marraskuuta 2015

Isänpäivämatskua

Viikonloppuna ei tehnyt mieli ottaa kuvia. Joskus ei vaan ole sellainen fiilis. Otinpa räpsyt sitten tänään puoliksi syödystä kakusta. 

Meidän viikonloppu sisälsi isänpäivän lisäksi muun muassa korttipelejä sekä kävimme miehen kanssa Taidetehtaalla Acoustic-illassa. Ihan yllättävän hyvä oli muuten Tommi Kalenius. Mietin, että hän sopisi juuri leppoisiin sunnuntai-päiviin taustamusiikiksi. Vielä kun koti on siisti ja kynttilät palaa :)

No eipä soinut Tommi sunnuntaina, vaan joululaulut aamulla :) Isää lahjottiin ja tekivätpä Ella ja Hanna yliherkun kakun. Reseptistä ei tarkkaa tietoa minulla, mutta viinimarjat tekivät joka tapauksessa kivan kirpeän maun. Ulkoilimme ja mies sai valita tv-kanavat, ainakin melkein koko päivän. :)

Pieniä sisustusmuutoksia olen taas olkkarissa tehnyt. Roikkuva lyhty on Indiskasta. Valoa tarvitaan kyllä vielä lisää pimeään sohvanurkkaan. 

Ja hei, käykää osallistumassa puulaatikkoarvontaan. Löytyy edellisestä postauksesta.

18 kommenttia:

  1. Ihanan kodikas fiilis teillä!
    Ja herkkukakku viinimarjoilla...nam!
    Ihanan kepeää viikon alkua!

    VastaaPoista
  2. Mullakin on juuri sama fiilis ollut, etten ole jaksanut kaivaa kameraa esille.. Ihana rauhallinen viikonloppu on takana - tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon niitä kynttilöitä poltellen :) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei huvita, mutta ei se mitään. Uudella innolla sitten taas :) kiitos samoin!

      Poista
  3. Ihania tunnelmia ja nam miten raikas ja kaunis kakkunen. <3

    VastaaPoista
  4. Voi miten herkullisen näköinen kakku ja niin kaunis koti teillä <3

    VastaaPoista
  5. Ihana tunnelma näissä kuvissa ja kakku näyttää niin herkullselta :)

    VastaaPoista
  6. Ihania tunnelmia! Herkullisen näköinen on kakkukin, slurps! Kaunista teillä <3 Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivoista sanoista Kaaru ja samoin, kivaa viikkoa!

      Poista
  7. Aaaah, sä olit siellä keikalla! Mä en jaksanut lähteä... Oltiin koko päivä Helsingissä ja kun tultiin kotiin, kävin suihkussa ja heitin jalat sohvalle. Sitten hiukset märkänä pyjamassa aloin surffailla sohvalla ja muistin koko keikan. Ei enää jaksanut siinä vaiheessa vaihtaa sohvalookia klubilookiksi. :D Mut ens kerralla varmaan nähdään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika spontaanisti oltiin! Kannatti kyllä lähteä! Ymmärrän hyvin, ettet viitsinyt lähteä, joskus sohva vie voiton ylivoimaisesti. Ehkä ens kerralla, tarkoitus on, mut katotaan miten käy! :)

      Poista
  8. Meilläkin on kuunneltu joululauluja muutaman kerran jo ! Kyllä herahti vesi kielelle kun näin ton kaku,nams! Ihania koti kuvia, tuollaisen hyllykön meinaan ''uuteen'' kotiin myös hommata johonkin kohtaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos, ja tuo hyllykkö on siitä kiva, että sopii melkein mihin tahansa!

      Poista
  9. Tommi Kalenius onkin hyvä muusikko. Harvoin kuulee vain...
    Ihana tuo kakku. Ei ihme, että tuli kuvattua jo syötynä.

    VastaaPoista