torstai 21. huhtikuuta 2016

Tee itse amppelit

Amppelit ovat edelleen pinnalla. Oon aiemminkin näitä tehnyt. Nyt laitoin yrttejä roikkumaan keittiöön saviruukkuihin. Hätäisesti tein tyylini mukaan :) Huolellisemmin tehtynä olisivat tietty vielä paremman näköiset. Näihin voi pujotella vaikka helmiä, jos haluaa koristeellisemmat. Meillä on niin pieni keittiö, että roikkuvat systeemit ovat sinne ihan omiaan. Ja pikkukätösetkään eivät tuonne korkeuksiin yllä. :)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Vihreää eteiseen

Oon tainnut aika monesti toistaa ihastustani kaikenlaisiin koreihin. Äidiltäni saadut vanhat korit eteisessä saivat täytteeksi pikkuiset viherkasvit. Pirteät ja just sitä tunnelmaa tuovat, mikä nyt mua miellyttää. Ne vievät fiiliksellään jonnekin lämpimään!

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kevätfiilis & liikunnasta

Nyt on kyllä niin keväinen olotila. Ihanan aurinkoisia päiviä ollut koko viikko ja sekös innoittaa tekemään vaikka mitä! Makkarissa kevensin vaaterekkiä eli paksummat vaatteet sai siirtyä kaappiin ja ohuemmat jäivät. Kesämekot siirtyy sitten vasta vähän myöhemmin rekille.

Energiaa piisaa ihan eri tavalla. Liikunnallekin tuntuu taas löytyneen enemmän innostusta. Otinkin LadyLinen jumppahaasteen vastaan ja aioin jumpata vähintään kaksi kertaa viikossa kahden kuukauden ajan. Lisäksi tänään aloitettiin 1-3 -vuotiaiden taaperotanssissa. Se vasta olikin hauskaa! Täältä voit katsastaa Taidetehtaan tanssikoulun antia, jos tanssi on sinun tai lapsesi juttu.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Ulkona ja vähän järjestelmällisyydestä


Täällä on haravat, lapiot ym. eilen heiluneet. Oon tehnyt listan, mitä kaikkea meidän tulisi nyt täällä kotona keväällä tehdä. Viikonlopun jälkeen sai taas vetää monta viivaa tehtyjen töiden yli. Kandee kokeilla systeemiä, jos tekemättömät työt ahdistaa ja pään sisällä on kaaos :) Mulle ainakin tällaiset järjestelmälliset jutut sopivat erittäin hyvin. Tuntuu myös, että saa enemmän ja tehokkaammin aikaiseksi, kun hommat on paperilla.

 Ja vasta nyt tajusin, että tykkään kovasti meidän kiviporrasalueesta ja kuluneesta "autotallin"ovesta! 

Kivaa viikkoa!

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Olkkarin verhot



Hei, tässä on ne verhot vilaukselta, jotka jo ennen pääsiäistä laitoin olkkariin. Tykkään aika paljon kuosista. Sopii moneen ja silti vähän jotain jujua näissä. Aikaisemmista postauksista tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä verhot jo bonganneet. :) Nyt aurinko paistaa ihanasti, eiköhän me täällä ainakin tartuta tilaisuuteen ja lähdetä ulos ennen kuin taas viilenee. Siis heti, kun neiti herää päikkäreiltä. :)


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Rottinkia ja arvonnan voittaja!

Yksi uusi vanha jutska keittiössä on tämä rottinkinen kukkateline keittön hyllyllä. Oon hullaantunut näihin rottinkisiin esineisiin ja kalusteisiin. Tämä ihanuus löytyi tiistain Helsingin reissulta. Ootteko käyneet Kruunukirppu&Olkkarissa? Liike myy muun muassa kauniita second hand tavaroita ja lasten vaatteita. KLIK! Pakko päästä sinne pian uudestaan.

Ja sitten arvonnan voittajaan! Arvonnan suoritin juuri ja ihan itse paperilappusysteemillä. :) Ja tittididii: villasukat voittaa AMELIA! Onneksi olkoon! Laitan sähköpostia tulemaan sinulle.

Keväistä viikonloppua vaan!