Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Meidän aamu

Mikäs tässä ollessa aamutunnelmissa. Yökkäreissä ja kynttilän valossa. Eilen illalla iski syysmoodi ja olkkarin matto kääntyi taas toisinpäin eli tummempi puoli näkyville ja verhot vaihtuivat harmaisiin. Viikonloppuaamuista nauttii nyt ehkä hivenen vielä enemmän, kun omat työt ovat yli kahden vuoden tauon jälkeen alkaneet ja pikkuneitikin on aloittanut päiväkodissa.

Ihanaa sunnuntaipäivää!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Sekalaiset mökkikuvat

Voihan kesä! Eilen oli mökillä niin tyyntä ja kuuma suorastaan. Tässä vähän sekalaisia kuvia meidän viikosta mökillä. Soutelua, haaveilua. Ukki on siivonnut hiekkarantaa, jotta pienimmällekin löytyy uimapaikka. Isommat menevät uimaan yleensä kalliorannalta. Kalastusta ja ruokaa. Tein perunasalaatin, johon tuli ainakin retiisiä, kevätsipulia ja tilliä sekä luonnonjogurtista/mausteista kastike. Kastike vaan lisätään jäähtyneiden perunoiden sekaan. Pienet sistustelut kuuluvat tietty myös mun unelmapäiviini :) Ja voi miten uni maittaa yläkerran pehmeillä sängyillä! Tällaista!

Mutta nyt, kivaa viikonloppua sulle!

maanantai 23. toukokuuta 2016

Omenapuunkukkia & portti

Miten mahtava omenapuunkukkien loisto olikaan täällä, kun lauantaina matkalta kotiuduimme. Muutaman oksan leikkasin myös maljakkoon. Kerrankin muuten näin, että pääsi lämmöstä lämpöön, parasta! Pihalla oltiin koko eilinen päivä. Uusi portti koristaa maisemaa puiston suuntaan. Nyt pääsemme näppärästi puistoon suorinta tietä.

Ja ehkä vielä muutamat matkakuvat blogin puolella näkyy.:)  Ihanaa, aurinkoista viikkoa!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Valohoitoa & koira

Huonekuusi on pahasti avun tarpeessa. Nuukahtaa vaan päivä päivältä. Se on nyt kestänyt meillä nelisen kuukautta hyvänä, mutta nyt on alkanut alamäki. Hoito-ohjeista olen ymmärtänyt, että kuiva ja viileä puutalo soveltuisi melko hyvin kasville. Ehkä olen kastellut liikaa. Siirsin sen ikkunan eteen väliaikaisesti saamaan enemmän valoa. Onko teillä hyviä vinkkejä huonekuusen suhteen? Toivoisin sille lisää päiviä. 

Masi katselee touhuja vakiopaikaltaan. Paikka on paras varmaankin sen takia, koska siitä näkee ulos talon molemmille puolille. Ja näyttääpä se Masin turkkikin olevan taas nyppimistä vailla. Aikamoinen musta  peikko :)